keskiviikko 23. elokuuta 2017

NAHKATAKKI JA KAULUSPAITA


Heissan!
Tosiaan nyt ollaan Suomeen palattu ja yksi koulupäivä on jo taputeltu menemään. Lähipäivä oli tosin kesäkurssin, joten vielä pariviikkoa lomaa, ennen kuin koulun penkille palataan. Oon kovalla temmolla yrittänyt muokata kuvia, että saisi ne tänne blogiin asti, mutta aloitellaan nyt näillä ihan Suomessa otetuilla asukuvilla. Nää kuvat on varmaan kuukausi sitten otettu, Suomen kesä näytti silloin taas parastaan, eli lämpötila oli sama kuin normisti syyskuussa... 
Tää asu oli kuitenkin kovin mieleinen ja siksi odotin vähän tähän syksympään, ennen kuin julkaisen nämä kuvat, sillä tää asu sopii myös täydellisesti syksyyn!


Oon ettinyt tollasta veturin kuljettaja hattua kissojen ja koirien kanssa, nyt onneksi vihdoin jenkeistä löysin hyvän yksilön ja parisen viikkoa sitten löysin itse asiassa vielä paremman yksilön, joten nuo molemmat hatut on ollut päässä niin paljon kun on vaan kerennyt, varsinkin nyt kun hiukset on enemmän kuin kampaajan tarpeessa...
Tää asu on kuitenkin niin minua kyllä kun voi olla!

Nyt jatkan kuvien muokkausta, täytyy saada kuvat muokattua, sillä kun koulut alkaa jää blogille, vielä vähemmän aikaa kuin nyt, mutta eiköhän ainakin tällä tahdilla pystytä postailee. Syksy ainakin on mun lempi aikaa pukeutumisessa, niin jos saisi asukuvia vähän enemmän ja sitten pari tekstiä odottaa viimeistelyä, katsotaan jos nekin tässä joskus saisi julki!

Mutta nyt rupeen tekee ruokaa sillä sitten suuntaan treeneihin. Mun elämä pyöriikin tällä hetkellä aikalailla cheerleadingin ympärillä, sillä 4kertaa viikossa omat treenit ja 3kertaa viikossa valmentaminen, sillä aloitin valmentamaan meijän seuran toista junnu joukkuetta. Mutta kiva vaan, sillä nyt kun pääsi taas valmentamaan niin oli tuota valmentamista ikävä, ihana joukkue meillä ja ihana taas olla valmentaja!

tiistai 22. elokuuta 2017

SUSASYDÄNLARI2017


Kiitos vielä hääparille, aivan ihanasta juhlasta,
tää päivä oli niin täynnä rakkautta<3

perjantai 18. elokuuta 2017

LAKE WORTH - STREET PAINTING FESTIVAL


Hei!
Kun tää postaus tulee niin meitsi on Puolassa lomailemassa, joten on hyvä taas hypätä hetkeksi Floridaan. Kun oltiin Floridassa järjestettiin meidän kaupungissa street painting festival, ja tottakai sinne oli suunnattava. Tuolla oli taitelijoita, lapsia, nuoria, ihan kaiken ikäisiä ja tasoisia tekemässä omia taideteoksia. Oli siistiä olla tuolla koko päivä, sill näki miten ne taideteokset muodostuivat ja sitten lopulta nähdä ne valmiina. Tälläisiä saisi musta tulla Suomeenkin enemmän!


IHANAA VIIKONLOPPUA<3

tiistai 15. elokuuta 2017

KELTAISESSA MEKOSSA


HEIJ!
Tulin nopeasti moikkamaan tänne, ennen kun taas suuntaan bussi asemalle ja lähden bussilla Lahteen, sillä huomen aamuna lähdetään pienelle lomareissulle Puolaan!! Mun isosisko tosiaan asuu Puolassa niin mennään heidän luokse kylään. Tää reissu tulee kyllä niin sopivaan saumaan, nyt on hyvä ladata paripäivää akkuja, että jaksaa sitten syyslukukaude painaa hulluna kouluhommia.

Viikonloppuna oltiin tosiaan häissä Lahdessa, ai, että kaikki meni niin hyvin! Hääpari näytti upealta ja kokopäivä meni niin mukavasti. Häät on kyllä ihana juhla. Varsinkin kun he olivat panostaneet koristeisiin ja muihin, koko hää paikka näytti niin upealta. Kunhan saan omat kuvat muokattua, niin laitan tännekkin muutamia kuvia tuosta ihanasta juhlapäivästä.

Mekko - Vero Moda / Kengät - Jenkeistä outletista

Mutta nyt tulin tosiaan jakamaan nämä asukuvat! Tämä mekko oli minulla päällä, pikkuveljen konfirmaatio juhlassa. Mä en oo ikinä ennen tykännyt pukeutua keltaseen, mutta tällä hetkellä huomaan kokoajan katselevan kaikkia keltaisia vaatteita. Tämä mekko löytyi alennuksesta, kun etsin häihin mekkoa, musta tää mekko oli sopivan hieno, mutta samalla sopivan rento, juuri rippijuhliin. Ja syksyllä aion yhdistää tän mekon ehdottomasti nahkatakin ja bootsien kanssa, taikka sitten ylipolven saappaiden kanssa.

Nyt mun on kuitenkin pakkailtava loppuun, ettei tuu hirveä kiire bussiin! 
Tuun Puolasta sunnuntaina Suomeen, mutta jos kerkeän niin voi olla, että ajastan tänne blogiin postauksen :)

Mutta ihanaa viikonjatkoa teille kaikille<3

lauantai 12. elokuuta 2017

RAMDOM KUVIA -FLORIDA


Heii!
Aattelin näin viikonlopun kunniaksi jakaa teille muutamia julkaisemattomia kuvia Floridasta. Itse oon tällä hetkellä ystävien häissä, mutta laitan nämä kuvat tulemaan niin ei hiljene ihan viikonlopuksi ja saan näitä kuvia jaettua. 
Floridaan on kyllä edelleen kova ikävä ja koko ajan mielessä mietin millon tuonne voisi heittää edes uuden reissu, pakko on nimittäin päästä takaisin. 
Ekat kuvat on päivältä kun Lake Worthissa oli ollut Pridekulkue. Missattiin just kulkue, mutta ihana kun kaikki suojatiet oli maalattu ja joka puolella roikkui lippuja ja oli niin hyvä fiilis vaan jokapuolella.


Ei näistä rannoista vaan saa tarpeeksi. AAaaa haluan hetiii päästä jonnekin rannalla. Se tunne kun aina ekan kerran pääsee reisussa meren rantaan, voi kun sen voisi jotenkin purkittaa talteen.


Old key lime house, mun ehdoton lemppari ravintola/istuskelu paikka! Tuolla käytiin useasti syömässä ja hengaamassa. Jos Lantanassa satutte olemaan käykää tuolla, ruoka tunnelma, kaikki on vaan 5/5.