perjantai 14. lokakuuta 2016

BLOGIN 2VUOTIS SYNTTÄRIT + ARVONTA


Selailin tuossa juuri mun vanhojen postauksien päivämääriä ja siinä samalla huomasin, että blogilla on synttärit! Tosiaan kaksi vuotta on nyt tullut tätä blogia kirjoitettua, sitä ennen mulla oli itseasiassa kaksikin blogia, mutta tätä nykyistä blogia oon pitänyt nyt kaksi vuotta. Samalla tuntuu, että aika menee nopeasti, mutta samalla taas tuntuu, että tätä blogia olisi pidetty pidenpääkin.

Tähän synttäri postaukseen pääsi nyt puolikuvat seuraavista asukuvista ja joissa esiintyy mun joka syksyinen ostos. Nimittäin Roosa-nauha. Oon joka syksy nyt napannut roosa-nauhan mukaan kaupasta, sillä se on helppo napata mukaan ja tietää, että rahat menevät juuri siihen asiaan mihin kuuluukin. Roosa-nauha on myös sopivan hintainen, että sen voi helposti opiskelijanakin ostaa.

Nyt kuitenkin oon juuri saapunut laivalla Tukholmaan kun tämä postaus tulee julki, toivottavasti Tukholmassa on hyvä ilma! 

Kuitenkin kun blogi täyttää kaksi vuotta halusin järjestää blogin ekan arvonnan, kiitoksena teijän ihanista kommenteista Arpa voittoa en vielä sen enempää paljasta, mutta jotain pientä kivaa keksin:)Ja tosiaan ostan arpavoiton itse, en minkään yhteistyön kautta:)

Kuitenkin eli mikä kaikkia kiinnostaa niin arvontaa voit osallistua jättämällä kommentin tähän postaukseen! Vaikka siitä  jos sinulla on jotain postaustoiveita niin kommentti kenttään! Ja blogin lukijana saat 2arpaa, muista kertoa mitä kautta luet! Muuten osallistumalla saa yhden arvan! Muista jättää myös toimiva sähköposti niin saan sitten voittajaan yhteyttä!
Ja laitetaan vaikka viikko arvonta aikaa, eli ensiviikon perjantaina 21.10 arvon sitten voittajan!:)
Onnea kaikille arvontaan

18 kommenttia:

  1. Vooi ihanaa oot päässy Tukholmaan, toivottavasti ilmat suosii<3 Ja toi roosanauha on tosissaan niin kätevä, eikä kalliskaan :) Oon usein kans ostanut, kun tietää et rahat menee hyvään tarkotukseen <3
    Mä oon kahdella arvalla mukana, luen bloggerin kautta :] (emiliahiltunenn@gmail.com)

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus ja onnea blogille! Tätä on aina yhtä piristävää seurata :)

    VastaaPoista
  3. Seuraan blogiasi instagramissa (minnaprusti), joten kahdella arvalla mukana! Ihanasti sopii tuo Roosa nauha sinun takkiisi :) Vietä ihanaa aikaa Tukholmassa, ihana kaupunki, siellä on paljon nähtävää ja tekemistä ympäri vuoden :) minna82@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Ihana asu! Mukana yhdellä arvalla.
    Tiia.ilola@stadinao.fi

    VastaaPoista
  5. Mukana arvonnassa ja luen bloggerin kautta :)
    ida.kojo@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Ihana asu❤️ Seuraan instagramissa ja täällä, joten kahdella arvalla mukana❤️
    Sp. Viljaliisa@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Onnea 2-vuotiaasta blogista! :) Harmi etten itse enää muista tarkkaa päivämäärää milloin aloitin bloggaamisen, sillä olen jo poistellut niitä ihan ensimmäisiä tekstejä..:D Ihania kuvia, ihailen aina siun tyyliä ja tapaa yhdistellä eri asuja <3 Kivaa Tukholman reissua myös!

    Seurailen siuta täällä Bloggerissa,
    browneyessecret@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Paljon onnea blogisynttäreille! :) voin niin samaistua tuohon tunteeseen. Itsekkin havahduin siihen, että kohta on tullut blogattua vuoden verran ja tuntuu jotenkin oudolta. Ihan kuin aika ois lennähtänyt kauheen nopeasti ja taas toisaalta hitaasti, että onko tätä puuhaa nyt muka tehty vasta vuosi :DD

    Yhden postauidean heitän ilmoille. Synttäreitten kunniaksi blogiaiheista postausta, mikä on ollut parasta ja mikä ei niin kivaa näissä blogivuosissa? :)

    Mukana parilla arvalla, luen bloggerin kautta.

    jk90@windowslive.com

    VastaaPoista
  9. Onnea blogisynttäreille!
    Yhdellä arvalla mukana arpajaisissa.

    sarinarhi@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Onnea! Kahdella arvalla mukana ja bloggerin kautta seuraan + Insta ^_^ Kiitos kivasta arvonnasta ja hyvänmielen blogista. kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Yhdellä arvalla mukana! Asupostaukset ja reseptit ovat aina kivoja!

    VastaaPoista
  12. Onnea blogille :) yhdellä mukaan. kipa89@windowslive.com

    VastaaPoista
  13. Onnittelut! :) Olen lukenut blogiasi ennenkin, mutta liityin nyt blogger-lukijaksi jotta sain tuplattua onnistumismahdollisuuteni arvonnassa! :D
    minkamaaria@suomi24.fi

    VastaaPoista
  14. Onnea kovasti blogillesi! <3 Olisi kiva jos tekisit vaikka mydayn tai sitten jonkun mielipidepostauksen :) Mukana kahdella arvalla, seuraan täällä Bloggerissa. Niina_93_2@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Onnea blogillesi ♥ Mukana arvonnassa kahdella arvalla, seuraan bloggerin kautta :) Jasu.mcr@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Onnittelut blogin synttäreistä! Tosi kivan oloinen asu ja tuo Roosa Nauha on myös sellainen jonka ostan itsekin joka vuosi :) Ja mukana arvonnassa kahdella arvalla!
    vii_vi_95@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Onnittelut blogille! Olen mukana 2 arvalla ja luen blogiasi bloggerin kautta. :)

    -siiri.mannila (at)netti.fi

    VastaaPoista
  18. Yhdellä arvalla mukana! :3
    suvi.lahdemaki@gmail.com

    VastaaPoista