torstai 6. lokakuuta 2016

AINA EI JAKSA PANOSTAA - TOMMY H.


♥ HEIII  ja ihanaa torstaita♥
Siskolla ja äidillä alkoi koulu tänään aikaisemmin kuin minulla, joten oon ollut koko aamun täällä koululla tekemässä koulujuttuja. Sain onneksi muutaman tehtävän palautettua ja muutamaa tehtävää jo paljon eteenpäin, joten pikkuisen voi edes helpottaa tämä kauhea stressi koulusta! Mulla on tosiaan koko vuoden kurssit nyt tällä syksyllä, harjoittelua lukuunottamatta, joten tekemistä todellakin riittää. Onneksi kuitenkin myös valoa näkyy tunnelin päässä, sillä ne suunnitelmat mitkä peruuntui, niin ehkä onnistuukin kun löysin uuden kaverin niihin mukaan! Tänään onkin palaveri niistä asioista ja jos kaikki on kohta selkeää niin voin vihdoin tännekkin kertoa asiasta, mistä oon ihan super fiiliksissä! En kuitenkin halua vielä huudelle, ennen kuin kaikki on lyöty lukkoon, sillä pelottaa, että jos heti kertoo että kaikki menee hyvin niin sitten heti joku peruuntuu tai muuta vastaavaa..



Kuvituksena on erään päivän todella rentoa asua, kun en jaksanut vaan panostaa! Tänne blogiin päätyy aina ne asut mitä on miettinyt ja on ollut aikaa laittautua, mutta näitä rentoja asuja, ei tänne ole ennen oikein päätynyt. Mä kuitenkin hiihdän suurimman osan ajasta edelleen ilman meikkiä, tai ainakin aina kun mulla on koulua. Oonkin kertonu että herätys ja lähtö kouluun on kello 6aamulla, joten haluan nukkua silloin niin pitkään kuin mahdollista ja meikkaaminen kiireessä vaan ei voisi vähempää kiinnostaa. Tykkänä meikata ja laittautua silloin kun on aikaa, mutta jos aikaa ei ole on ne ekat asiat mitkä jää mun järjestyksestä pois.
Myös tuo puolinuttura on mun vakkari kampaus aina kun pitää saada etuhaituvat pois silmiltä:'D JA toi college on kyllä mun yksi lemppari vaikka se ei oo täällä näkynyt. Tuo on itseasiassa mun isosiskon poikaystävän vanha, mutta silti toi on edelleen todella hyvässä kunnossa vaikka ikää paidalla on jo paljon.
Tykkään kuitenkin näistä kuvista ihan sen takia kun tuo ihana syksyinen puu tuo musta tosikivasti väriä taustaan! Nyt pitäisi yrittää keretä kuvata asuja kun lehdet on vielä puissa, sillä kohta on jo liian myöhäistä ja sit alkaa se mukava pimeys milloin asukuvia ei sitten otetakkaan kuin korkeintaan viikonloppuna kun on aikaa valoisan aikaan:'D

Mutta mina jatkan kouluhommien tekoa,
tsemppiä tähän torstaihin, enää paripäivää niin sitten on viikonloppu!

10 kommenttia:

  1. Mä oon ihan samaa mieltä, et aina ei tosissaan jaksa panostaa vaatteisiin ja meikkeihin! Varsinkaan aikaisina aamuina :') Tää on kuitenkin ihanan simppeli asu ja toi huppari<3 Mulla on sama tummansinisenä ;) Ihanaa loppuviikkoo<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei se oo niin justiisa vaikka välillä hiihtääkin menemään rennommissa vaatteissa!:)oi se tummansininenkin on ihana! kiitos<3

      Poista
  2. Paita on tosi kiva! Ja koko asukin. Ei todellakaan tarvitse aina panostaa, jotta saa kivan asun aikaan :) Puolinutturat on myös aivan ihania..varsinkin kaikilla muilla kuin mulla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolinuttura on vaan niin helppo ja höpsis eiköhän oo hyvä sullakin!!:)) Voi kiitos<3

      Poista
  3. Musta tää asu on supersöpö <3 Niinkuin sinäkin ^_^

    VastaaPoista
  4. Tuo on kyllä niin totta, että aina ei vaan jaksa panostaa eikä tarviikkaan! :D Kyllä elämässä on niin paljon muutakin, että välillä voi ottaa rennommin ulkonäön suhteen. Tosi kiva kun teit tälläisen postauksen ja laitoit myös asukuvia, kertoo juuri oikeesti siitä elämästä tälläiset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tälläiset postaukset ovat myös tervetulleita!:)) Niinpä, juurikin näin!!:)

      Poista