torstai 21. syyskuuta 2017

OVER KNEE BOOTS


HEISSAN!
Voin jo heti alkuun sanoo, että mulla on stressilevelit jossain todella korkealla, joten tänään ei oikein teksti vältis lähe hirveemmin, mutta halusin kuitenkin tulla postailemaan nämä asukuvat.
Vihdoinkin kelit on viilenneet ja voin käyttää mun yhtä lemppari syys yhdistelmää,
eli ylipolvensaappaat ja neulemekko.


Tuon neulemekon sain itseasiass äitiltä, kun hän oli sen kirpalta ostanut, mutta se ei ollutkaan sopiva, mutta mähän otin sen enemmän kun mielelläni itselle, juuri täydellinen vaate syksyyn. Ensimmäistä kertaa tänä syksynä kaulaan pääsi taas mun ultimatefavorite huivi, minkä oon itse tehnyt joskus päälle viisi vuotta sitten, mutta se on edelleen mun ihan lemppari huivi, se on iso ja tuo väri on musta vaan niin täydellinen syksyyn, kerrankin joku asia minkä oon itse tehnyt ja mistä voin olla ylpeä!

Näissä kuvissa näkyy myös nyt hyvin tuo uusi tukka, kun niissä synttärikuvissa se huivi oli ehkä hieman tiellä. Viihdyn kyllä tässä lyhyessa mallissa ihan tosihyvin ja nyt kun sävy on lähellä omaa väriä niin sekin näyttää luonnolliselta.

Nyt mun pitää kuitenkin lopettaa,
palaillaan taas,
vielä huominen niin sitten oon viikonloppu<3

tiistai 19. syyskuuta 2017

KRAKOW - RAVINTOLA VINKKEJÄ

Nyt tulisi ensimmäinen vinkki postaus Krakowaan, 
Tässä siis muutama ravintola,
 missä mekin käytiin ja voin suositella!
Hinnat ravintoloissa on tosiaan halvat ikinä ei maksanu annos ja juomat yli 15 euroa yleensä sen 10euroa tai jopa vähän alle.


Charlotte
plac Szczepański 2, 30-001 Kraków, Puola

Yllä olevat kuvatkin on kysisestä paikasta ja tätä voin kyllä suositella. 
Me käytiin tuolla aamupalalla ja siellä ois ollut vaikka minkälaista vaihtoehtoa,
joten jos aamupala paikka etsinnässä tuonne kannattaa suunnata!

                                                                                  Kolanko
                                                                Józefa 17, 30-001 Kraków, Puola
Toinen paikka minne kannattaa suunnata aamupalalle, sillä
täällä on tarjoilla todella hyvä buffee aamiainen!

Well Done
Mostowa 2, 30-001 Kraków, Puola
Täällä käytiin myös yksi aamu, aamupala buffetissa. Ravintola on tosiaan jenkki tyylinen ja mentiinkin sinne pannukakkujen kuvat silmissä. Ja oli ne pannukakut kyllä hyviä, niinkuin kaikki muutkin asiat buffetissa. Tässä buffettiin ei kuulunut juomat, joten kannattaa aina muistaa kysyä se ravintolassa.



Manzana
Krakusa 11, 30-535 Kraków, Puola
Jos mieli tekee hyvää meksiloista ruokaa nii tänne kannattaa suunnata! Paikka on hieman syrjemmässä ydin keskustasta mutta silti helppo löytää ja ruoka on mitä maittavinta ja hinta oli varmaan halvin kaikista näistä paikoista.

                                                                                  Plac novy 1
plac Nowy 1, 31-056 Kraków, Puola
Täältä saa kaikkea burgerista pastaan,
todella hyvää ruokaa ja varmasti löytyy jotain kaikille!



Nova resto
Estery 18, 31-056 Kraków, Puola
Tänne mentiin itseasiassa ihan vahingossa kun tarkoitus oli mennä saman keittiömestarin, seinän toisella puolella olevaan ravintolaan. Tää paikka oli kuitenkin kiva, hieman hienompi paikka kun muut, mutta pasta oli varmasti parasta pastaa mitä olen ikinä syönyt, tää paikka siis kannattaa jos haluaa mennä vähän fiinimpään paikkaan!

Cyclop pizzeria
Mikołajska 16, 31-027 Kraków, Puola
Tää paikka oli meidän lounaspaikka yhtenä päivänä. Paikka löytyy vanhasta kaupungista ja pizza oli ihan sairaan hyvää! Sen kertoi jo sekin, että ravintola oli aivan täynnä. Tälle kanssa iso suositus jos pizza himo iskee.




Sitten suositus alueella, missä oli  monta foodtruckia. Käytiin tuolla pari kertaa sillä siellä oli vaikka mitä herkkuja ja niin hyviä kaikki:


Food truck Park
 33-332, Dajwór 21, 33-332 Kraków, Puola
Tässä kuvissa mm. muutama herkku mitä noista kojuista syötiin, voin kertoo että noi molemmat oli niiiiiin hyvää, ettei mitään järkee. Varsinkin toi pehmispulla, huhu miten hyvää!

All in all, Krakowassa, parasta oli kyllä se miten hyvää ruokaa sai ja halvalla, Suomen hintojen jälkeen joka paikassa viitsi ottaa vaikka kalleinta ruokaa ja juomaa, sillä se ei silti yltänyt Suomen hintatasolle.

maanantai 18. syyskuuta 2017

SYNTTÄRI ASU- JENKKITEEMALLA


Heii, mites teijän viikko on lähtenyt käyntiin?
Mä ajattelin tulla vihdoin postaamaan mun synttäri asun tännekkin! Niinkuin arvata saattaa, itse juhlissa kamera unohtui täysin, mikä tosin on vaan hyvä juttu sillä se tarkoittaa että on ollut niin hauskaa ettei siinä muistanut edes kuvia ottaa. Tosiaan vietin pariviikkoa sitten mun synttäreitä ja teemana oli mikä muukan kun usa. Pukeutumiskoodina oli että päällä piti olla jenkkilipun värit tai ainakin joku väreistä ja hyvin  kyllä kaikki kaverit noudatti pukukoodia. 
Itse tietenkin halusin olla mieluummin överit ja siksi päällä oli vähä kaikki mahdolliset, "jenkkijutut" ja värit.

Näissä kuvissa näkyy myös ekaa kertaa mun uusi tukka! Pituutta lähti tosiaan ihan kunnolla ja muuten hiusta vähän raidoitettiin ja sävytettiin, joten nyt voin aloittaa projektin nimeltä, oma väri takaisin. Oon kyllä super tyytyväinen tähän tukkaan ja olihan sitä jo aikakin päivittää, kun viimeksi viime joulukuussa olin käynyt kampaajalla.


Mulla tosiaan aika kuluu todella nopeasti koulun ja cheerin parissa, tää syksy tulee olemaan mulle todella hektinen ja todella paljon hommaa, mutta eiköhän tästä selvitä. Yritän aina välillä tulla päivittelemään tätä blogia, saada edes hetkeksi ajatukset pois kaikesta. Vielä on tulossa viimeiset postaukset Krakowasta ja syysasujakin on tullut kuvattua.
Mutta palataan taas,
ja energistä viikon alkua teille kaikille<3

perjantai 15. syyskuuta 2017

SYYSPUKEUTUMISEEN INSPIRAATIOTA


Syksy, mun lemppari vuoden aika! 
Syksyssä kaikki on parasta ja yksi asia on ehdottomasti pukeutuminen. Mulla on kaapissa ehdottomasti eniten vaatteita juuri syksyyn ja silloin tuntuu, että asut tuntuvat aina omilta. Nyt kun taas aika vaihtaa kautta, niin keräsin muutaman inspiraatio kollaasin, missä jokaisessa on mun lemppari asioita syyspukeutumisesta. Kaikkien kollaasien kuvat on Espritin sivuilta!



Ekassa kollaasissa ehdottomasti mun lempparein asuste syksyllä, ylipolvensaappaat! Nämä kun vihdoin viime vuonna löysin itselleni, niin sen jälkeen ne on ollut mulla todella usein jalassa. Ne sopivat hyvin niin rentojen asukokonaisuuksien kanssa, kun stten myös siistimpien mekkojen kanssa. Itse oon yhdistänyt kenkiä juuri mekkoihin ja hameisiin, mutta meneehän ne myös täydellisesti, esim. sinisten farkkujen kanssa ja valkean neuleen, näillä saappailla ei vaan voi mennä pieleen!



Toinen lemppari vaate, nahkahousut! Tai itsellä löytyy tekonahkalegginsit, mutta ne pääsee kyllä aina kovaan käyttöön syksyllä. Nahkahousut sopii niin siistiin kun rentoon asuun. Ainut  yhdistelmä mitä en ole itse koittanut on nahka + nahka, se on ainakin vielä vähän liikaa itselle. Mun  lemppari yhdistelmä onkin kaikki neuleet, yhdistettynä nahkahousuihin, ei vaan voi mennä vikaan!



Sitten erilaiset syysmekot ja veturinkuljettaja hattu! Löysin vihdoin tänä vuonna itselle veturinkuljettaja hatun ja se on ollut siitä asti lemppari. Mekot myös ovat olleet pitkään lemppareita, mukavia päällä, näyttää hyvältä, eikä tarvitse miettiä ylä ja ala osaa erikseen! Mekot menee näin alkusyksystä vielä ylipolvensaappaiden ja polvisukkien kanssa, mutta sitten kun ilmat viileneet niin sukkikset vaan jalkaan! Täydellinen neulemekko, multa vielä puuttu kaapista, tuo eka tässä kollaasissa on hyvin varteen otettava yksiö kyllä!


Ja vikassa kuvassa vielä jokerina kaksi asua, mitkä voisin laittaa vaikka heti päälleni! Ihastuin tuon ekan asun mekkoon ihan täysin, täydelliset sävyt ja malli syksyyn ja sopis nii nätisti mun ylipolvensaappaiden kanssa, siihen vielä kiva villakangastakki niin ai, että! Toinen asu, all black, mutta punainen takki pääsee juuri silloin kunnolla esille. Klassinen mustapoolo paita, ei voi mennä vikaan, ja jalkaan vielä kiiltävät housut ja korot, nii tää asu ois jotenkin just sellanen power asu itselleni! Mulla ei tällä hetkellä oo villakangastakkia, joten harkitsen vahvasti sen ostoa punaisena, se on kuitenkin ajaton väri, vaikka onkin räväkämpi, kuin perus musta!

Mites te, mitkä on teijän lemppari vaatteet/trendit syksyllä?
Löytyykö samoja lemppareita?
Onko joku muu innostunut syksyn tullen myös punaisesta/keltaisesta?